Mitalitaiteen vuosikilpailu 2011 »
» Arkisto

Mitalitaiteen vuosikilpailu 2011

Mitalitaiteen vuosikilpailu on ratkennut!

Palkintolautakunta päätti yksimielisesti jakaa palkinnot seuraavanlaisesti:
I palkinto 2500e Andrei Bakharev Pinokkion kuolema
II palkinto 2000e Reijo Paavilainen Lumenpaisumus
III palkinto 1500e Erkki Salmela Pelastus

Lehdistötiedote

Kilpailuohjelma
Suomen Mitalitaiteen Kilta ry. järjestää suomalaisille ja pysyvästi Suomessa asuville kuvanveistäjille ja kuvataiteen opiskelijoille vuoden 2011 vuosimitalinsa suunnittelukilpailun. Kilpailussa noudatetaan Suomen Taiteilijaseuran sääntöjä ja seuraavia määräyksiä.

1
Kilpailu toteutetaan yleisenä kilpailuna ja sen aihe ja tekniikka on vapaa. Mitalin pitää olla toisennettavissa kohtuullisen kustannuksin Mitalitaiteen Killan jäsenille enintään 150 kpl. Lyötynä mitalia ei toteuteta.

2
Tullakseen otetuksi kilpailussa huomioon, tulee kilpailuehdotuksen olla 60-100 mm. Ehdotus jätetään kaksipuolisena ja kahtena kappaleena. Ehdotuksen mukana on oltava selvitys valmistustekniikasta, myös siinä tapauksessa että se valetaan pronssiin.

3
Kilpailun palkintolautakunnan muodostavat Mitalitaiteen Killan hallituksen nimeämät jäsenet sekä kaksi Suomen Kuvanveistäjäliiton nimeämää tuomarijäsentä.

4
Jokainen kilpailutyö on varustettava nimimerkillä ja mukana on seurattava samalla nimimerkillä varustettu suljettu kirjekuori, jonka tulee sisältää tekijän yhteystiedot.

5
Kilpailussa jaetaan seuraavat palkinnot:
I palkinto 2 500 euroa, II palkinto 2 000 euroa,
III palkinto 1 500 euroa


Lisäksi voidaan jakaa kaksi 500 euron suuruista lunastusta.
Yksimielinen palkintolautakunta voi jakaa palkintosumman toisinkin; palkintojen lukumäärä on tällöin kuitenkin säilytettävä. Palkinnoille on haettu verovapaus. Mitalitaiteen Killan vuosimitalina toteutettavan ehdotuksen tekijälle maksetaan lisäksi 800 euron korvaus ehdotuksen viimeistelystä, toteutusoikeuksista ja toteutuksen valvonnasta.

6
Lopullisen päätöksen teoksen tilaamisesta tekee Suomen Mitalitaiteen Kilta ry:n hallitus, jolla on oikeus tilata vuosimitalina toteutettava ehdotus minkä tahansa kilpailussa palkitun ehdotuksen pohjalta.

7
Kilpailuaika päättyy maanantaina 28.2.2011, joka on viimeinen postituspäivä. Ehdotukset lähetetään postitse osoitteeseen Suomen Mitalitaiteen Kilta, PL 311, 00101. Kilpailutyöt on myös mahdollista tuoda henkilökohtaisesti Killan toimistoon (Koroistentie 5A, Helsinki) perjantaina 25.2.2011 klo 10-13 ja maanantaina 28.2.2011 klo 14-18. Ulkomailta lähetettyjen ehdotusten pitää olla perillä kilpailun päättymispäivänä 28.2.2011.

8
Kilpailun tulosten ratkettua kilpailuehdotukset asetetaan näyteille 5. - 6.4.2011 myöhemmin ilmoitettavaan paikkaan. Kilpailutyöt on noudettavissa pois Suomen Mitalitaiteen Killan toimitiloista (Koroistentie 5A, Helsinki) torstaina 14.4.2011 klo 15-18 ja perjantaina 15.4.2011 klo 13-17.Sen jälkeen ehdotukset tuhotaan.

9
Kilpailuohjelmia on saatavilla Galleria Scultorista ja Mitalitaiteen Killan yleissihteeri Hanna Talasmäeltä. Kilpailuohjelma julkaistaan myös Mitalitaiteen Killan www-sivuilla osoitteessa mitalitaide.fi.

10
Kilpailua koskeviin tiedusteluihin vastaavat
Killan yleissihteeri Hanna Talasmäki:
mitalikilta(at)gmail.com (puh. 0409664220)
Killan puheenjohtaja Gunnel Sievers: gunnel.sievers(at)kolumbus.fi, puh. 050 5954740


Suomen Mitalitaiteen Kilta ry.